Opus humanas story Picture

My story

Human solutions for business

"Kaiken tämän yllä lepää aavistus jostain suuremmasta todellisuudesta, jonka tutkiminen ja kokeminen on intohimoni."

Olen Tiina Koskela, Opus Humana Oy:n perustaja, teologi, pappi ja opettaja. Olen aika tuore yrittäjä, sillä Opus Humana on perustettu syksyllä 2019, juuri ennen kuin korona mullisti maailman. Olen kuitenkin toiminut aina yrittäjähenkisesti ideoiden, etsien ratkaisuja ja verkostoituen.

Ensimmäiseltä koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri ja opettaja. Olen työskennellyt julkishallinnossa suunnittelijana ja opettajana lähes 20 vuotta. Kymmenisen vuotta sitten aloin kaivata uutta suuntaa, ja kävin systemaattisesti läpi mahdollisuudet koulutuksen parissa, kaupallisella alalla, terveydenhuoltoon liittyen, ja mietinpä hetken myös työskentelyä luovilla aloilla esimerkiksi teatterin parissa, jota olin harrastanut ammattimaisesti improvisaation ja tarinateatterin muodossa.

En enää muista tarkasti, mistä keksin teologian, mutta tuo oivallus muutti elämäni. En tullut uskoon, mutta löysin tieteenalan, jossa yhdistyy niin moni itselleni tärkeä asia -inhimillisyys, ihmisyys ja jokin todellisuus, joka on meitä ihmisiä suurempi. Rakastuin kirkkohistoriaan, joka on ihmisen ja sotien historiaa, uskonnon filosofiaan, joka nostaa meidät arjen yläpuolelle, uskontotieteeseen, joka kuljettaa halki kulttuurien, ja auttaa ymmärtämään ihmisyyttä eri puolilla maailmaa, ja käytännölliseen teologiaan, joka kysyy ja vastaa kysymykseen, mitä tällä kaikella tekee. Kaiken tämän yllä lepää aavistus jostain suuremmasta todellisuudesta, jonka tutkiminen ja kokeminen on intohimoni. 

Opiskelin työn ohessa uuden ammatin ja minut vihittiin papiksi toukokuussa 2021. Rakastan papin työtä seurakunnassa, mutta koen, että minut on lähetetty työskentelemään paljon suuremmalle kentälle kuin seurakunta, kirkko tai kristikunta, ja sen vuoksi haluan tehdä työtä yrittäjänä, ja kohdata ihmisiä kaikkialla.

”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, ja ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne!”

Olen käytännöllinen ihminen ja vaikka rakastan ajattelua ja pohdiskelua, haluan aina valjastaa ajattelun tuloksen käytäntöön, ja sen vuoksi perustin Opus Humanan. Opus Humanan työssä tiede ja tieto yhdistyvät käytäntöön. Ihmisyys, inhimillisyys ja näkymätön maailma kulkevat käsi kädessä arjen kanssa, mikä mahdollistaa transformaation ja pysyvän muutoksen sitä kaipaavan elämässä.

Olen tehnyt koko työurani monikulttuurista työtä. Enkä nyt tarkoita työtä vain ulkomaalaisten, maahanmuuttajien tai muualta tulleiden kanssa. Tarkoitan meitä kaikkia, itseänikin. Olemme kaikki erilaisia, erilaisissa ympäristöissä kasvaneita inhimillisiä olentoja, mutta lopulta kuitenkin hyvin samanlaisia perustarpeinemme. Monikulttuurinen erityisosaamiseni liittyy erityisesti kykyyn rakentaa luottamusta ja vuorovaikutusta ihmisten välille kieli- ja kulttuurieroista huolimatta.

Kristittynä minulle tärkeimpiä arvoja ovat rakkaus, inhimillisyys, palvelu, toivo ja luomakunnasta huolehtiminen. Työtäni ohjaa rakkauden kaksoiskäsky ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, ja ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne!” Seitsemän tapaa -rakastaa on koulutuskokonaisuus, jossa rakkaus avautuu koko elämän kattavaksi voimaksi, jonka vuoksi ihmiskunta joko säilyy tai tuhoutuu. Toivon ensimmäistä ja sen vuoksi olen pappi ja yrittäjä.

Kiitos kun luit tarinani -kerro sinä nyt omasi, haluaisin kuulla! tiina.koskela@opushumana.com tai IG opus_humana

Human solutions for business